Loppu - tehtävä 23

Koska flunssa kaatoi, en päässyt tutustumaan kurssilaisiin jälkimmäisenäkään lähipäivänä. Siksi annoin itselleni viimeisen tehtävän lisätehtävän: lyhyt palaute.

Verkkokurssi toimi kohdallani aika anonyyminä ja yhteisöllisesti löyhästi sitovana. Muutama kurssilainen oli ennestään hyvin tai jonkin verran tuttu, mutta suurin osa on yhä nimimerkkejä eli fiksuja nettipersoonia.
Loppujen lopuksi ja nettimäisesti se ei ole haitannut, oikeastaan. Muutamalta tutulta olen saanut kysyttyä äkkipulmiin apua kasvokkain.

Kurssimateriaali ja kurssin sisältö ovat olleet loistavia! Kurssin vetäjät ovat vakuuttaneet niin kirjallisilla taidoillan kuin ystävällisellä asiantuntevuudellaan! Tehtävät ovat olleet mielenkiintoisia ja antaneet haastetta! Kurssi on sysännyt ajattelua, antanut uusia kokemuksia,vakuuttanut verkkokurssin olevan oiva tapa järjestää kurssi! Kurssiyhteisön rakentaminen nettiin on ehdottomen toimiva keino tarjota vertaistukea kurssilaisille!

Tästä päästään risuihin: liikaa romahti siihen, että kurssin aikataulu oli niin tiukka. Asiat vaativat ajattelua ja rauhassa syventymistä, joka ei ollut tällä tehtävätahdilla mahdollista kuin aivan alussa. Siitä kärsi niin into, mielekkyys kuin erityisesti se yhteisöllisyys, joka olisi ollut tukena ja kokemuksena korvaamaton. Sai vain halpaa oloa haahuillessa toveriblogeissa etsimässä sitä mennyttä aikaa, joka itsellä oli vasta käsillä.

Mutta eihän tämä tähän lopu, virtuaalimaailma on alkanut hymyillä ja kurssista on jäänyt paljon plakkariin. Enemmän aikaa olisi tehnyt kurssista täydellisen :)

Verkkokurssin kyhäilyä - tehtävä 12

Jos olis valtaa, niinkuin on mieli...

Oman verkkokurssin liittäisin suurempaan kokonaisuuteen. Ottaisin kirjaston kummiluokaksi lähikoulun aloittavan ekaluokan. Lasten kanssa voisi pitää kirjastoontutustumisen lisäksi myös jokusen mediasatutunnin Mediakasvatuskeskus Metkan tekemän aineiston mukaan.
Varsinaisen verkkokurssin suuntaisin vanhemmille:
1. Facebook alkeiskurssi tarpeen mukaan vaikka vierihoitona sopivan kokoisille ryhmille (ryhmäkoko riippuu siitä, kuinka monta konetta kirjastossa on käytettävissä). Kurssilaisille luotaisiin profiilit ja heidät linkitettäsiin myös toistensa kavereiksi.
2. Kun kaikilla on oma profiili, Facebookkiin luotaisiin suljettu ryhmä "meidän luokan vanhemmat" ja vanhempien kanssa käytäisiin läpi mediakasvatuksellisia näkökulmia myös aiheista lapset ja pelaaminen ja lapset netissä.

Tavoitteet:
*Saada vanhemmat omakohtaisesti ja turvallisesti tutustumaan soaiaaliseen mediaan, koska nuorillakin vanhemmilla voi olla on nettiin liittyviä pelkoja. Omat kokeilut ja siinä sivussa heitetty tieto voivat auttaa pelkoja hälventymään.

*Rohkaista vanhempia olemaan lastensa kanssa verkossa ja pelien pyörteissä. Vanhempien vastuu ja yhdssäoleminen ovat lähtökohta lasten turvallisuudelle.

*Luoda yhteisöllisyyttä ja keskustelukanavia vanhempien välille. Tunteminen luo turvallisuutta lapsillekin.

*Saada aikaan tilanne, jossa kirjaston on helppo jatkaa työtään niin lasten, koulun kuin perheiden kanssa.

Tehtävä 22 Opit tai itket ja...

Googleta kurssi fiksusti, niin ainakin etusivuilla on relevanttiutta näkyvissä.

23 asiaa -> 1 420 000 osumaa
"23 asiaa" -> 9710 osumaa
23asiaa -> 7190 osumaa
23asiaa ja Helmet -> 1930 osumaa
Oma blogi lainausmerkeissä -> 292 osumaa

Mielenkiintoista kuinka "23 asiaa"- ja 23asiaa-hauissa osumien määrän ilmoittavat samat numerot mutta eri järjestyksessä.

Pikainen Google-leikki osoitti sen, että verkkomaailmankartalle olemme päässeet. Oma nimi on tuottanut hakutulokseksi kerran karmaisevan ja tunnistettavan kuvan itsestäni, joten sitä en enää halua kokeilla.

"Mitä on opittu?" onkin haastavampi kysymys. On varmasti nähty, tutustuttu ja kokeiltu keikkumista sosiaalisen median aalloilla sellaisillakin laineilla, joille ei olisi muuten tullut mentyä. Mutta oppiminen on vasta alkamassa (puhun itsestäni) ja oppia pitää vielä lisää, ennenkuin voi surutta soveltaa.
Onneksi kurssin materiaaleihin voi palata aina uudestaan ja uudestaan.
Osa linkeistäkin on tullut katsottua vain päällimmiten, niistä moneen uskon palaavani.

Luin Helmet-ohjeet ja kommentit. Perusohjeita on hyvä olla, mutta koska kyse on vapasti vellovista kanavista, tietty vapaus olla omannäköinen kuuluu asiaan.
Suuri ongelma on aikapula: into laantuu, kun työn sosiaalista mediaa naputtelee kotona. Oman toimen ohessakin on jo hitusen parempi, jos se tarkoittaa jotakin kautta työajaksi laskettavaa aikaa. Eteenpäin päästään vasta, kun kirjastotyöntekijöiden toimenkuviin liitetään muunkinlainen verkossa tapahtuva toiminta kuin tietopalvelukysymyksiin vastaaminen.

Toinen suuri ongelma on se, että ainakin oman kunnan työkoneet ovat niin estettyjä, ettei niillä tosissaan voi ryhtyä sosiaallisen median hyödyntämiseen. Viimeisin esimerkki on digitarinan tekeminen. Helpppo ja toimiva metodi kirjastojenkin nuortenosastoille - vaan ei toimi koneissa edes perusapparaatit. Ei voi tehdä.
Ja se turhauttaa samaa tahtia oman ajan käytön kanssa.

Mutta olkoon tämä turhe vain siirtymävaihe kohti todellista opittujen asioiden soveltamista omalla työpaikalla!
(Turhe on turha murhe.)

Yhteistyöhön käy! Tehtävä 20.

Tehtävä 20 vaatii liittymään: ensin kurssiwikiin ja luomaan profiilin, sitten liittämään kuvan ja liittymään kurssilaisten iloiseen joukkoon.

Rekisteröidyin, tein profiilin, liitin kuvan (ensin liian suuren)... ja siihen se jäi.
En liittynyt kurssilaisten iloiseen joukkoon, vaikka mitä koitin. Linkkiä sinne ja tänne.

Tuskin edes enää löydän omaa kuvalla varustettua sivuani, jonka nimi on kekseliäästi Anne.
Mutta tehty se on!! Miinusta mulle sitten syrjäänvetäytyvyydestä.

Höh, hyvä kurssi pilattu kiireellä.

Pelittää täälläkin - tehtävä 21

Kokemus "Kevyt pelaaminen"

Ihminen on terve eläin, kun kun se leikkii. Pystyy yhä leikkimään. Ja pelaamaan - kunhan ei pelaa liikaa. Kuka nyt leikistä suuttuu. Muutkin eläimet leikkivät, mutta pelaavatko ne?

Mikä ihme on tehnyt pelaamisesta ongelman kirjastoissa? Voidaan puhua metelistä väärässä paikassa, mutta itse peli? Äh... en jaksakaan jauhaa tästä tämän enempää.
Kuuskytluvulla kuulin aikuisten puhuvan, kuinka yksikätinen vie naapurin mummon aivan turmioon. Rahasta pelaamiseen liittyvä äkkirikastumisen tai kertakaikkisen köyhtymisen inhasti kiehtova ajatus ei hälvene, vaikka pelivälineet ja käyttöliittymät muuttuvat. Sitäpaitsi valtaosalla ihmisistä kulkee peliväline mukana yötä päivää. Pelaamiseen voi liittää minkä tahansa aikamuodon ja aina se vaan on siellä, missä on ihmisiä. Kirjastossakin.

Toinen laita ärtsykeskusteluita ovat oikea pelaaminen vastaan kevyt pelaaminen. Miten monta kertaa olenkaan kuullut kärsimättömän alentuneen tuhahduksen, joka lähtee Oikeiden Pelien Pelaajasta, joka joutuu kestämään kevytpelien kutsumista peleiksi.

Itse pelaan kevyesti, kuten Mäyrän mukaan siis aikuisen naisen kuuluukin. Aapelin simppeli Poks-peli on uskomattoman rentouttava ja ajatukset päästä tyhjentävä meditaatio. Qraf-nimimerkillä kokeilen välillä muutakin, mutta Poks on paras. Tosin jossain koulutuksessa esiteltiin hauska liima-peli, joka voisi olla lähes yhtä hyvä.

MMORGP

Raskaita pelejäkin on tuotu tarjolle: Mediakasvatus-kurssilla meidät vietiin peliluolaan ottamaan tuntumaa selkäänampumisräiskintään, on wowitettu ja runetettu. Vaikka en ole jäänyt raskaaseen koukkuun, kokemukset ovat olleet kirjastotätsylle erittäin tärkeitä.
Kokeilin katu-uskottavaan aikaan yöllä Runen aloitusta - kuten haastettiin. Tajuan ja tunnen pelin imun, mutta aikaa ei ole terpeeksi siihen, että opettelisin pelin kunnolla. Osaamattomuuteen kompastelu johtaa nopeaan kyllästymiseen.
Futuuria: Sitten kun olen eläkeläinen, on luultavasti tarjolla runsaasti pelejä, joissa ikäiseni fantasiavanhukset kohtaavat mitä ihmeellisempiä haasteita pelimaailmoissa. Se on sitku, jolloin raskaalle pelille on aikaa.

Korvikepelejä Facebookissa

Poksistiksi jo tunnustauduin ja Facebookissakin olen hyväksynyt pari peliä. Farmariutta vastaan hangoittelin vahvasti kutsuja vastustaen ja pitkään, kunnes ajattelin peliä virtuaalikorvikkeena sille kesämökille, jota minulla ei koskaan tule olemaan. Mafioosona taas olen edennyt leveliltä toiselle kiitävän kirjastoporukan vanavedessä. Peli on selvästi muinaisen iltapasianssin korvike.

AASL:n artikkeli

Hengästyttävä hyötyjen luettelo. Olisihan ollut hölmöä, jos pedagogit eivät olisi ottaneet ja kehittäneet leikkejä ja pelejä myös työvälineiksi. Artikkeli tuo esiin sen, että vaikka peli olisikin suunnattu ennen kaikkea ajankuluksi, viihteeksi, siitä saattaa olla myös sivutuotteena jotain opillista tai kehityksellistä hyötyä. Jokainen pelikäyttöliittymällä on omat kuvionsa, mutta sisällöllisesti hyötyjen suunta lie sama. Tosin artikkelista kuultaa usko pelien kaikkivoipaisuuteen. Se tuntuu liioittelulta, vaikka asenne onkin oikea: kirjasto seisoo vankasti valitsemansa aineiston takana.

Toverikommentit

Selailin tovin, mutta en keksinyt peli-aiheista blogikirjoitusta - olen joskus kurssin alkuvaiheessa juuttunut hetkeksi pelaamiseen liittyvään blogikeskusteluun, siinä olisi sitä toverikommenttia tähänkin.

"A clue: no" - tehtävä 19

Selailemalla WikiIndexiä löytyi otsikossa oleva päivän sitaatti. Tokaisu on Nottinghamin seriffin TV-sarjassa Robin Hood, josta löytyy Robin Hood Wiki . Esillä olivat etenkin tarinan hahmot näyttelijöineen, mutta wiki vaikutti harmillisen keskeneräiseltä. Tai jos wiki on aina keskeneräinen, parhaimmillaan jatkuvassa muutos-kehitys-kierteessä, tämä wiki on varmaankin unohdettu tai hyljätty. Jokin linkki veikin sivulle, josta olin tulkitsin, että sarja on lopetettu. Ehkä into ei ole sen jälkeen kantanut wikisemään enempiä.

Sama vahva keskeneräisyyden tunnelma harasi kiinnostusta vastaan niissä muutamissa wikeissä, joita aiheen vuoksi katselin. Ehkä sen pitäisi innostaa mukaan, innostaa toimittamaan keskeneräisiä artikkeleita ja tuomaan wikiin uusia näkökulmia. Wikin ylläpito taitaa olla aika haaste, vaatii tuekseen innostuneen ja intoaan tartuttavan porukan.

Kirjastojen wikeissä toivottavasti on tukena innostava työyhteisö. Ne muutamat kirjastowikit, joita selailin, näyttivät ensin sisältävän paljon perinteistä kirjasto- ja tiedonhakuinfoa asiakkaille: linkkivinkkejä, tiedonhakua verkossa lähdekritiikkiä unohtamatta ja niin edelleen. Väline tuo tietysti omat ihmeensä: saatavuus on suurta: aina ja netisti kaikkialla. Uuvuttavien kirjainrivien sijaan asian saattoi selostaa liikkuvan kuvan hymyilevästi puhuva pää, rentoa ja tehokasta.

Lopulta päädyin eksymään wikiviidakkoon ja palaamaan otsikon tunnelmiin. Napautin esille sivun ja eteenpäin ja eteenpäin ja ajattelin löytäneeni jotain mukavaa. Se muistutti etäisesti loistavia Mediakasvatuskeskus Metkan kirjastojen käyttöön tuottamia mediatuntisuunnitelmia . Vaikutti että tarjolla olisi ollut taikatemppumainen tapa keskustella lasten kanssa asiaa ja tarjolla oli vielä "further information".
Tärkeitä vinkkejä sieltä löytyikin:"One of the most important things you can do after a storm is to clear the snow around fire hydrants in your neighborhood."
Sinne en laita lilnkkiä, ennenkuin taikatemppumaisuuden salaisuus on selvinnyt.

Hopi-hopi, tehtävä numero 18

Silmäiltyäni kumpaakin henkilökuntawikin esimerkkiä, Albanyn yleisen kirjaston ja Minnesotan yliopistokirjaston wikiä, pidän niitä runsaasti tietoa sisältävinä - siis toimivina, kun on välitettävä paljon erilaista ja omaan tahtiinsa muuttuvaa tietoa. Päivityksistä sain vaikutelman, jotta silloin kun on tarvis jotain kohtaa päivittää, on toimeen tartuttu.
Nämä wikit ovat kuitenkin raskaita lukea. Järjestettyjä pinot (muokattavissa olevia) totuuksia. Jos niiden lukeminen olisi välttämätöntä, tärkeän tiedon paikan oppisi varmasti hahmottamaan nopeasti. Työpaikan tiedonvälittäjinä toimisivat siis sikälikin, etteivät houkuttele selailemaan ja lueskelemaan niitä näitä minuuttitolkulla.

Kirjasto-kaupunginkirjasto-Helmet-kirjastot -jatkumon työntekijänä eniten kuitenkin hätkähdytti avoimuus. Asioita ei pidetä oman piirin tietona tai piiloteta työryhmän raporttikansioon omituisten polkujen taakse, vaan se tarjotaan kaikille. Kaikille!
Tehtävänannosta oli hauska lukea, miten kävi sillekin ehdotukselle, että olisi Helmet-intra...
Toisaalta enpä tiennyt yhteisen keskustelukanavankaan olemassaolosta. Eikä taida tietää muutama muukaan, niin hiljaista siellä näytti olevan. Vai eikö yhteiselle keskustelulle kuitenkaan ole tarvetta? Wikimäinen - ainakin sellaisena kuin esimerkkikirjastoissa - yhteinen intra kaipaisi Helmet-valintana keskusteluun kannustavaa osiota tuekseen.
Ehkä wikisuunnittelumalleissa sellisia onkin?

Ja ho-hoh-hoo, wikisuunnittelumalli tarkoittikin ihan muuta: wikien käytössä mahdollisesti esiin tulevia (ongelma-)tilanteita ynnä ehdotuksia siitä, miten menetellä niissä. Katsoin kohtaa DefendYourself: mitä tehdä, jos tärkeä tyyppi vänisee tai ei ollenkaan noteeraa wikiä? Kaikki kommentoijat eivät olleet tyytyväisiä ohjeeseen olla kuin ei oliskaan, kunnes jotain tulee päin pläsiä.
Tehtävänannossa varoiteltiin olemaan pelästymättä wikisuunnittelumallien teknistä otetta - tässä sitä ei ollut. Hankaluus liittyi siihen, että toimintaohjeet tilanteisiin, jossa pyritään vastaamaan tai jopa ennakoimaan ihmisen käyttäytymistä, ovat hankalia - olipa välissä verkko tai ei. Mutta keskustelemalle ja kommentoimalla tässäkin saatiin ohjeeseen väljyyttä.