Miten ihmeessä tartut itseäsi hartioista, ravistelet napakasti muttei masokistisesti? Kurssi 23 on kaivettava esille Kirjarepun ja muutaman muun alta - loppuvuoden ravi on saanut jälleen kaipaamaan rinnakkaistodellisuutta, jossa olisi aikaa ja työhuone...
Työ on raakaa, mutta olkoon. Koitan saada raavittua kaikki olleet 15 tehtävää kunniallisesti tai kunniattomasti joten kuten kasaan.
Aloitus on helppo: blogi on tässä, deliciousista on nautittu, RSSiäkin tulee (sinne jonnekin, jonka aktiivisessa käyttöönotossa on vielä takkuja). Syötteden syöttämisestä olen ainakin nähnyt unta.
Pikaviestinytkin olen jo, pari kolme kertaa. Siihen en ole uinut sulavasti, hidasviestintä tuntuu omemmalta. Silti: mukavaahan se on ollut.
Harmillista että lähipäivä jäi väliin!
Varsinainen uurastus alkaa tehtävästä 7. Valehtelijan luku. Onnennumero.
Maaliskuun alku, aurinkoista
1 päivä sitten
Herätyskomentosi oli niin tehokas, että minäkin päätin terhakoitua ja ratkaista osan tämän viikon tehtävistä. Tsemppiä vaan!
VastaaPoista"Toiset ihmiset tiedonlähteinä" sisäistyy kirjastolaiselle periaatteessa ihan itsestään - mitä mukavampi työporukka sitä nopeammin. D:ssa sitä voi jatkaa ja tehdä tehdä mielin määrin.
VastaaPoistaOlin saanut linkkivinkkejä, kiitin ja lähetin omani. Piti lähettää jouluinen paperitähtien leikkelysivu, mutta luultavasti kuitenkin nöyrryin tehtävän äärellä ja lähettelin jotain pelaamiseen liittyvää.
Koetin etsiä learning2.0libraries -tagillä varustettuja linkkejä, mutten löytänyt yhtään. Ehkä kirjoitinkin library... No, ei-oikeista-tuloksista löytyi kuitenkin joskus kuultu ja unohdettu Koti kirjoillesi jonne voi luetteloida omat kirjat. Jos työluettelointi ei riitä. Ja kuten D:ssa, voi löytää kirjahyllyjä joissa on samantyyppisiä opuksia. Sosiaalista epäsosiaalista mediaa ☺
Zora! Sä olet pelastus! Oma herätys vähän ontui, mutta hyvä, jos se levisi muualle.
VastaaPoistaVielä 7. tehtävästä: en ehkä ole kommentoinut kenenkään D-aiheista blogikirjoitusta. Muut lienevät tehneet ne niin kauan sitten, ettei ainakaan tänään osunut yhtäkään kohdalle.
VastaaPoista